On
ihan tavallinen torstai-ilta. Keittiön ikkunasta näkyy auringon
viimeiset säteet, jotka ihan juuri painuvat pimentoon. Tässäkö ne
olivat, ne lämpimät ja valoisat illat? Viilenevä syksy kipristelee jo
varpaissa, ja tekee mieli pesiytyä sohvan nurkkaan sykkyrälle. Voi miten
kauniin haikealle tuo kuulostaakin, mutta ketä tässä koitan edes
huijata. Tuli siellä sohvalla kulutettua niitä hellepäiviäkin – ja
vieläpä hyvällä omallatunnolla.
Tämä kesä oli siitä mahtava, että se kului sopivassa suhteessa
Fomo:ttaen ja Jomo:ttaen. Fear of missing out (Fomo) ja Joy of missing
out (Jomo) toimivat termeinä toistensa vastakohtina. Monet kesät ovat
kuluneet rauhattomasti, kun tuntuu, että koko ajan pitäisi mennä. Joka
viikonloppu pitää vaihtaa uudet juhlakengät jalkaan, sillä kesähän on
tunnetusti kissanristiäisten kulta-aikaa. Vuorotöiden ohessa kaikki
vapaa-aika pitää kuluttaa terassilla tai rannalla kavereiden kanssa. Ja
vaikka mieli ei jaksaisi raahautua enää mihinkään rankan työvuoron
jälkeen, huutaa se silti: ”pitää mennä! Pitää nauttia kesästä. Onhan se
Suomessa niin lyhyt”
Pitää. Pitää. Pitää.
Mitä jos kesän hienouden löysikin juuri Jomottamalla? Aina ei pidäkään. Niihin kissanristiäisiin ei ollutkaan pakko mennä. Terassikierroksen pystyi ihan vallan mainiosti vaihtamaan koti-iltaan. Ja ihan hyvällä omallatunnolla sai käydä ysiltä nukkumaan.
Kommentit
Lähetä kommentti