On ihan tavallinen torstai-ilta. Keittiön ikkunasta näkyy auringon viimeiset säteet, jotka ihan juuri painuvat pimentoon. Tässäkö ne olivat, ne lämpimät ja valoisat illat? Viilenevä syksy kipristelee jo varpaissa, ja tekee mieli pesiytyä sohvan nurkkaan sykkyrälle. Voi miten kauniin haikealle tuo kuulostaakin, mutta ketä tässä koitan edes huijata. Tuli siellä sohvalla kulutettua niitä hellepäiviäkin – ja vieläpä hyvällä omallatunnolla.

Tämä kesä oli siitä mahtava, että se kului sopivassa suhteessa Fomo:ttaen ja Jomo:ttaen. Fear of missing out (Fomo) ja Joy of missing out (Jomo) toimivat termeinä toistensa vastakohtina. Monet kesät ovat kuluneet rauhattomasti, kun tuntuu, että koko ajan pitäisi mennä. Joka viikonloppu pitää vaihtaa uudet juhlakengät jalkaan, sillä kesähän on tunnetusti kissanristiäisten kulta-aikaa. Vuorotöiden ohessa kaikki vapaa-aika pitää kuluttaa terassilla tai rannalla kavereiden kanssa. Ja vaikka mieli ei jaksaisi raahautua enää mihinkään rankan työvuoron jälkeen, huutaa se silti: ”pitää mennä! Pitää nauttia kesästä. Onhan se Suomessa niin lyhyt”

Pitää. Pitää. Pitää.

Mitä jos kesän hienouden löysikin juuri Jomottamalla? Aina ei pidäkään. Niihin kissanristiäisiin ei ollutkaan pakko mennä. Terassikierroksen pystyi ihan vallan mainiosti vaihtamaan koti-iltaan. Ja ihan hyvällä omallatunnolla sai käydä ysiltä nukkumaan.