Viime aikoina on tullut käytettyä pimenevät illat blogien selaamiseen, ja lähes joka ilta on tullut käperryttyä peiton tai viltin alle ja uppuduttua toinen toistaan kiehtovampien blogikirjoituksien äärelle. Täytyy myöntää, että olen osittain pöyristynyt siitä, mitä on tullut luettua. Siksi mä halusinkin avata tästä aiheesta sanaisen arkkuni. Eli minkälaiset blogit kiehtoo tänä päivänä? Miksi blogeja pidetään? Ja kannattaako niitä enää kohta edes pitää?
Mä myönnän, että olen hieman jumahtanut tämän ajattelutavan kanssa jonnekin viiden vuoden taakse. Sille ajalle jolloin bloggaaminen oli vapaampaa, lukijoita sateli ihan vaan sillä, että postasit edes jotain mutta säännöllisesti. Sait toteuttaa itseäsi ihan miten ja millä tavalla halusit. Nykyään meno on raadollisempaa ja ihan pelkällä tavallisella elämällä et enää pärjää. Luinkin eräästä postauksesta, että bloggajien kuulumiset ei enää kiinnosta. Ne alkaa olla lähes so last season, kun blogeilta haetaan samanlaista viihdettä kuin lehdistä. Blogeilta halutaan ammattimaisempaa otetta, ei enää mitään sitä sun tätä sisältöä. Tämä ei ole ihan yksiselitteistä, ainakaan itselleni.
On hienoa, että blogeja pusketaan koko ajan eteenpäin. Halutaan kehittyä. halutaan olla parempia ja halutaan tuottaa laadukkaampaa sisältöä. Mutta jos blogeista tulee pelkästään artikkelimaisia, persoonattomia "lehtijuttuja", ei mulla ainakaan riitä mielenkiinto. Ainakaan tähän päivittäiseen lukemiseen. Tuollaisia juttuja on toki kiva lukea, mutta itseäni ei ainakaan jaksa kiinnostaa lukea joka päivä erilaisista luomiväripaleteista tai katsella alvariinsa syksyn muotia kasattuna erilaisiksi kollaaseiksi. Veikkaan, että mulla ainakin tulisi nopeasti ikävä juuri sitä persoonaa siellä ruudun takana. Tämän olen harmikseni huomannut omassa lukukäyttäytymisessä muotiblogeja kohtaan. On hienoa, että on hyviä ammattibloggaajia, jotka jakavat päivittäisillä asuillaan inspiraatiota. Blogien kuvatkin on upeita, aivan kuin muotilehdistä napsittuja, joten tottakai näistä saan inspiraatiota. Mutta jos tiedän, että teksti ei sisällä muuta kuin infoa siitä, että röhelöt on in tällä hetkellä, en minä katso kuin kuvat. Ikävä myöntää. Toki saan näistä asukuvista todella paljon inspiraatiota ja tykkään blogeista jotka on toteutettu visuaalisesti hyvin, mutta jos teksti ei anna minulle mitään persoonallista, jää se varmastikkin lukematta. Tämä harmittaa sen takia, että tiedän bloggaajien käyttäneen paljon aikaa ja vaivaa postauksien tekoon. Mutta jos törmään jatkuvasti samanlaisiin postauksiin, ei mielenkiinto riitä kuin muutamaan ensimmäiseen, loput tulee sitten vain nopeasti kahlattua läpi.
Mun lukulistalle päätyy entistä vähemmän muoti- tai meikkiblogeja. Juurikin tästä syystä, että kun blogit supistavat aihepiiriään tulee koko blogimaailmasta toistensa kaltainen. Mulle riittää, että yhdestä blogista löydän vaikka ne tämän syksyn trendit, tai meikit. Meikkiblogit saa kyllä tässä multa vähän armoa, koska meikkaaminen voi olla kuin taidetta. Jos bloggaaja porukalle annetaan vaikka sama luomiväripaletti, voi tuotokset olla aivan erilaisia. Siltikään mulla ei mielenkiinto riitä näihin kaikkiin, vaan näistä samankaltaisista postauksista tulee kahlattua ehkä neljä kymmenestä.
Tää persoonan puuttuminen näkyy myös omassa kommentointikäyttäytymisessäni. Vaikka useammassa blogissa olisi toinen toistaan
inspiroivia muotikollaaseja, ei mulla riitä puhti kommentoimaan jokaista
kuvakollaasia, kertoakseni jokaiselle näistä bloggaajista röyhelön
olevan sen hetken lemppari trendeistäni. Huomaan käyttäväni koko ajan
enemmän ja enemmän aikaa juurikin näihin lifestyle blogeihin, joissa
kerrotaan kuulumisia ja käsitellään arkisia asioita. Mä olen tässä
asiassa aina äänestänyt sen puolesta, että blogimaailman ei tarvitse
olla pelkkää vaaleanpunaista hattaraa. Kyllä mä tykkään lukea myös
niistä huonoista päivistä ja ihmisten tunteista ja ajatuksista. Tiedän,
että osa blogien lukijoista on erimieltä. On kivempaa irtautua arjestaan
lukemaan juurikin näitä artikkelimaisia postauksia, kuin lukea toisen
kiukuttelua ja kuulumisia siitä kuinka koko päivä meni päin mäntyjä. Mun
päiväni ei mene tästä jälkimmäisestä yhtään sen enempää pieleen, vaan
saan näistä postauksista myös itselleni voimaa. On lohduttavaa lukea,
että menee jollain muullakin välillä huonommin ja tietää, etten mä ole
näiden asioiden kanssa yksin. Ne on ihan normaaleja tunteita, ja
blogeista on tullut mulle myös paikka josta saa vertaistukea.
Kuten mä aikaisemmin sanoin, niin tämä koko homma ei ole mitenkään yksiselitteistä. Kummankinlaisia blogeja tarvitaan, ja molemmille niille on oma paikkansa tässä blogimaailmassa. Surullista vain on, että enää tavallisella elämällä et pärjää. Mullekin on tänne blogiin joskus taannoin kommentoitu, että ne kuulumiset, eli postaukset ihan tavallisesta elämästä kiinnostaa eniten. Silti kun blogini statistiikkaa katsoo voisi hommaa luulla juuri päinvastaiseksi. Sivupalkissakin suosituimpien postauksien listalle on pompsahtanut tuunaus vinkit tennareihin ja siivousvinkkejä. Eli postauksia, jotka voisi kategorioida enemmänkin jonkin naisten lehden how-to- artikkeleiksi. Nämä "artikkelit" kerää klikkejäkin muutama sata kertaa enemmän kuin nämä kuulumispostaukset. Tottakai ymmärrän sen, että esim. googlen kautta näihin postauksiin eksyy enemmän porukkaa, koska enemmänhän niitä tennareita googlataan kuin, että sieltä haettaisiin vastauksia sille mitä mulle kuuluu 😀 Siispä mun tekisi mieli sanoa, että paremmin pärjää jos kategorioi bloginsa johonkin tiettyyn aiheeseen. Nämä ns. free-style lifestyle blogit on aika kuoleva kategoria. Siihenkin on vielä muitakin syitä....
Näiden blogien lukuhetkien jäljiltä olen myös pöyristynyt siitä miten bloggaajia kohdellaan. Keskustelupalstat senkun laulaa ja anonyyminä tykitetään toinen toistaan ilkeämpiä kommentteja. Ja kun asia nostetaan esille todetaan vain, että itse olet itsesi nostanut esille joten kestä se. En yhtään ihmettele, että tälläiset tilanteet tappaa myös lifestyleblogit. Ei tietenkään omaa elämää haluta nostaa esille, koska sillä kuitenkin reposteltaisiin. Ennakkoonkaan et voi kerto mitään ulkomaanmatkoja, koska osoitettasi on levitetty netissä. Tai jos erehdyt kertomaan koiranpennun hankkimisesta, niin johan on joku soittamassa salapoliisin elkein kasvattajalle ja pistämässä kapuloita rattaisiin. SIIS WHAT? oikeasti? Mun mielestä tälläinen lukijakäyttäytyminen ei ole okei!!! Mä muistan kun silloin n. viisi vuotta sitten nousi hitiksi tehdä näitä what's in my bag postauksia. Oma äitini sanoi mulle silloin taannoin, että älä tee sitä postausta. Mitä jos joku tunnistaa mut ja tietää mitä laukussani on, voi laukkuni näpistämisen riski moninkertaistua. Muistan nauraneeni mielessäni tälle ajatukselle salaa. Enää en naura. Lähinnä vakavaksi vetää, kun somessa tämä possuilu ei rajoitu enää bloggaajien laukkuihin, vaan nyt puhutaan kodeista ja elämästä. Kuten sanoin, hiljaiseksi vetää 😐
En siis yhtään enää ihmettele miksi bloggaajat pistävät bloginsa suurennuslasin alle, muutavat suuntaa ja sulkevat itsensä pois ns. omasta blogistaan. Eniten harmittaa se, että osa näistä suunnanvaihdoksista ei ole tullut bloggaajien omasta tahdosta, vaan lukijoiden käytöksen tuotoksena. Tekisi mieli sanoa, että lifestyleblogilaiset pitäkää pintanne, taistelkaa ja jakakaa silti vielä vähän itsestänne. Mutta en taida uskaltaa. Osa bloggaajista on saanut kokea jo jokaisen bloggaajan painajaisen, joten en halua rohkaista tälle tielle ketään. Joten mietitäämpä tuota viimeistä kysymystä, kannattaako blogeja enää kohta pitää? Tähän en osaa rehellisesti vastata. Se, että ihmisten rakkaasta harrastuksesta on tehty musta vaate, ja sen sisältöä ajetaan supistamaan ei ole ok. Enkä mä välttämättä jaksaisi sitä. Jos kokisin, että en saisi enää toteuttaa itseäni tämän blogin avulla, olisi se varmasti tämän leikin loppu. Siispä annetaan kaikkien blogien kukkia! Siksi mun tekisi mieli heittää ilmoille melko missimäinen komentti ja toivoa blogimaailmaan world peace'a ✌ Koska ennen just noi aidot lifestyle blogit oli musta kaikista mielenkiintoisempia!
******************
Huh-huh tulipa pitkä teksti! Toivottavasti pysyit pomppivassa ajatuksenjuoksussa mukana. 💓 Jaksoitko lukea loppuun asti? Ja ennen kaikkea herättikö ajatuksia?
Erittäin asiallinen postaus! Oon monesta asiasta sun kanssa täysin samaa mieltä :) Mun mielestä blogit ovat menneet siihen, että lukijoihin iskee joko oikeasti ns. toisella kädellä rennolla otteella kirjoitettu blogi, tai sitten se ihan viimeisen päälle hiottu ja täydellisyyttä hipova. Kaikki väliinputoajat putoavat kelkasta ihan oikeasti. Ainakin siltä vaikuttaa/näyttää/tuntuu :) Mutta, eihän sitä taas tiedä, että mihin tää jatkossa menee! Koska tämäkin muutos nykyiseen tuli aika yllättäen.
VastaaPoistaTykkään muuten myös sun blogistasi ja sun kirjoitustavasta tosi paljon! <3
www.hennam.fi
Kiva kuulla, että postaus kolahti! :) toi on myös hyvin totta! Jäädään jännityksellä odottamaan et mihin suuntaan tää blogimaailma on vielä menossa :) mua ainakin kiinnostaa :D
PoistaHyviä ajatuksia mitä moni varmasti miettii, mietin näitä itsekin aikoinaan paljon ja kun hävisin blogimaailmasta vuodeksi, huomasin miten onnellinen olin siitä, ettei kukaan tiedä mitä mulle kuuluu .. Siinä on puolensa jakaa niitä pahoja asioita ja omia ongelmia. Pääset auttamaan mm. toisia, mutta toiset myös nauttivat siitä, että pääsevät ruotimaan anonyymina palstoille. Kun palailin tänne blogimaailmaan, huomasin myös, että suurin osa seuraamistani blogeista on kadonnut, osa nimenomaan siitä syystä että " ei pärjätä blogimaailmassa " . Luen mielelläni mitä niille kuuluu ketä seuraan ja haluaisin enemmän niitä blogeja, jotka eivät ole juurikin ns. sitä lehtikamaa. Toki pidän myös siitä, että blogista voi rakentaa työn ja sitä rataa, mutta niin kun sanoit asia ei ole yksiselitteinen ..
VastaaPoistaKivaa alkanutta viikkoa sinne ! :) <3
En tiedä muistatko mun blogia nanikaroliina, mutta bloggailen nykyään täällä : www.bebeautyorcreepy.com
Kiitos kun jaoit ajatuksiasi <3 kyllä maar muistan blogisi :) käynkin heti klikkaa itseni uuteen osoitteeseen ja laitan seurantaan :)
PoistaVarmasti tuollainen breikki kaikesta bloggaamisesta teki hyvää! Oppi varmasti näkemään juurikin asioita eri kantilta :) ja oli varmasti myös vapauttavaa! Mutta silti, ihanaa kun jatkoit taas bloggaamista :) Myös ihana kuulla, että tavallinen elämä viehättää! Sitä meinaan täältä löytyy :D