JennAhola.fi

my style & my life - since 2015

Lukase lisää

asunnon metsästystä &
5 x sisustushaaveita

Melkein vakiintuneeksi iltarutiiniksi on meillä osoittautunut talojen etsiminen. Ollaan jopa niin hanakasti katseltu omakotitaloja, että muistetaan julkaistujen asuntoilmoitusten määrä ulkoa ja voidaan heti jo etusivulla tajuta onko tullut uusia 😁

Omakotitalo on kutkutellut meidän haaveissa jo pidempään. Isoimpana syynä, mikä nostatti nämä haaveet pintaan, on tilan puute. Pistettiin vuosi sitten kimpsut ja kampsut yhteen ja silloin raakkasin rajummallakin kädellä kaikki turhat tavarat joko roskiin, tai kiertoon. Silti taas vuoden aikana se tavarapaljous on alkanut hiipiä kotiimme ja nurkat alkaa käymään ahtaiksi. Siinä vaiheessa kun "kaikki on tarpeellista", mutta tavaroille ei silti tunnu löytyvän omaa paikkaa, on aika katsastaa tilanne ja todeta, että me tarvitaan, joko isompi kämppä tai kymmenen henkeä tekemään meille kon maria.

Vielä talvella olin ihan super innoissani asuntonäytöistä ja asuntojen koluamisesta. Käytiin näytöissä ja nähtiin kyllä kaikenlaista. Ihania valoisia olohuoneita, ullakolle rakennettuja söpöjä kesähuoneita, vessoja joissa on kaksi pönttöä vieretysten (miksi, miksi, miksi, oi miksi? Ei ainakaan meistä löytynyt tälle kylppärille käyttäjää!), ja kaksi metriselle miehelle liian matalia kattoja.
 Mutta ei yhtäkään oikeasti potentiaalista. Olen kuullut, että kun sen omankodin löytää, niin sen kyllä tuntee. No kylmäksi ovat kaikki talot tähän mennessä jättäneet. Mutta ei lannistuta. Silti jaksetaan katsella, mutta ei enää jokaiseen ihan kivaan näyttöön tungeta itseämme.

Ollaan myös alettu maistelemaan ajatusta täysremontista. Ostettaisiin vanha murju, jossa on hyvät peruspilarit ja pistettäisiin koko kämppä uusiksi. Vaatii kylläkin rautaisia hermoja, aikaa ja pulleaa lompsaa. Ihan ei noista kaikkea löydy, joten katsellaan. 😁 Mutta hyvä vaan kun maistellaan kaikenlaisia ideoita. Kerrankin ei tehdä jotain fiilispohjalla vaan oikeasti kunnolla harkiten. Kolmas vaihtoehto olisi remontoida tämä nykyinen rivitalokämppä. Lisäisihän se myydessä kämpän arvoa, mutta vaikka kotona olisikin kaunista remontin jälkeen, ei se silti tätä meidän tilaongelmaa ratkaise. Jos saisin itse yksin päättää, valitsisin tuon uuden kodin remontoimisen. Remppahommat voi olla raastavia ja mielummin tekisin sen vain kerran kodissa, jossa mahdollisesti katselisin remontin jälkeä koko loppu elämäni. Mutta ennen suuria päätöksiä pitäydyn vain meille ylihintaisten unelmakotien katselussa ja pinnailemaan ihania sisustusideoita. Tässä teillekin muutama mitkä olisi sisustushaaveissa:
1. metallin hohtoa keittiöön
Kultaa tai hopeaa liesituulettimeen tai pesupisteelle. Kuparinen tai kultainen lavuaari olisi kaunista vaihtelua!

2. Statement wall
Tykkään samalla, että huone on avara mutta silti sielä pitää olla joku mielenkiintoinen juttu. Pelkät valkoiset tyhjät seinät on ahdistavia, ja omaan silmään ne oikein huutaa, jotakin ripustettavaa. Tällä hetkellä meillä on 3-4 metrin huonekorkeus olohuoneessa ja tuo valokuvakehysseinä houkuttelisi. Olisi kiva kerätä vaikka mustavalkoisia kuvia kaikista rakkaista ja heittää sekaan vielä muutama mietelause. Ja koko seinän mitalla!

3. Ripaus boheemia.
Mitä tehdä kun saman katon alla toinen tykkää valkoisesta, hyvin cleanista ja pelkistetystä sisustuksesta, kun taas toinen fanittaa värejä ja kuoseja. Mitä boheemimpi sen parempi. Tuommoinen täydellinen boheemi, "hippimatto" on ollut haaveissa jo pidempään, mutta vielä se ei ole saanut suurta kannatusta. Ehkä me vielä löydetään villikuvioinen, mutta hyvin pelkistetyillä väreillä tehty matto, joka on molempien mieleen?


4. Makkariin pariovet
Pariovilla saa kivaa näköä, perus makkariin ja ne huokuu ainakin omaan silmään pientä luksusta. Ajatus lähti siitä, kun  huomattiin asuntonäytöissä ovenkarmien olevan mikolle liian matalia. Oviaukon yläreuna ylsi Mikkoa silmien korkeudella ja naurettiin, että ilman ovien vaihtoa olisi otsa joka aamu mustana, kun pienessä aamukoomassa tuskin muistaisi aina kyyristyä. Joten samallahan me vaihdetaan makkariin näyttävämmät pariovet!



5. Erillinen vaatehuone & laittautumispiste
Tässäpä nämä meidän suurimmat tilaongelmat tulikin. Erillinen vaatehuone tarvitaan, koska meillä ei oikeasti mahdu kaikki vaatteet kerralla kaappiin vaan on pakko pitää pientä pyykkivuorta koko ajan pystyssä 😅 Samoin mun meikkejä, puteleita ja hiuksia löytyy A-I-V-A-N joka paikasta! Sekä pesuhuoneessa, että kylpyhuoneessa on mun meikit ja rasvat hujan hajan, koska niille ei ole yhtä, fiksua paikkaa. Joten ennen kaikkea tommoinen meikkipöytä olisi kaunis, mutta myös käytännöllinen.


Kommentit

  1. Voi miten ihania sisustushaaveita sulla! Näistä sain inspistä itsellenikin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! :) nyt vain laittamaan kämppää kevät kuntoon :)

      Poista

Lähetä kommentti

Form for the Contact Page