Kaikki varmasti tietävät skinny jeansit? Ne maagiset farkut, jotka on muutamaa kokoa liian pienet ja niihin olisi vielä joskus tarkoitus mahtua. Ne kaivetaan säännöllisen epäsäännöllisesti kaapin perältä ja koitetaan, että joskos ne mahtuisi. Hilataan housut puoleen reiteen ja todetaan, että siihenhän ne jäivät. Ylemmäs eivät mene ja rukoillaan, että ne vielä joskus sopivat. Mutta tämä ei suinkaan ole tarina näistä maagisista farkuista, vaan tämä on tarina niiden vastakohdasta. Farkuista, jotka nimesin aikaa sitten fatty jeanseiksi.

Tänään minulle kuitenkin kävi juuri samalla tavalla. Aamulla kaivoin kivan asukokonaisuuden kaapista ja aloin vetämään mustia, korkeavyötäröisiä housuja jalkaan. Mutta eihän ne menneet. Siihen puoleen reiteen jäivät. Ensimmäisenä mieleen pomppasi kysymys: "Miten tämä on mahdollista?" Nehän vielä joulukuussa menivät heittämällä jalkaan. Mutta ei enää. Totuus pärähti päin näköä ja oli vain todettava, että yksistä lemppari housuistani oli tullut nyt tsemppihousut. Päästin muutaman tuhahduksen ja kaivoin mustat nahkaleggarit tilalle. Ne sentään mahtui jalkaan. Housut onnistuivat myös latistamaan mielialaa, enkä jaksanut edes meikata. Miten yhdet housut pystyvätkin pilaamaan melkein koko päivän?

Oltiin myös tässä taannoin keskusteltu ystäväni kanssa lihomisesta, kiloista ja ylipäätään liikkumattomuudesta. Tai minä vaahtosin ja ystäväni lähinnä naureskeli, että mitä minä oikein vaahtoan. Tänään tämän housuepisodin jälkeen laitoin tälle ystävälleni naureskelevan viestin ja kerroin mitä kävi. Kaverini nauroi ja koitti hyvän ystävän tavoin piristää ja heitti ilmoille, että olisin pessyt housut pieniksi. Hyvä yritys! Mutta eivätpä nämä housut ole nähneet niin päivänvaloa kuin pesukonettakaan sitten viime vuoden, joten ei ne ole pesussa voineet kutistua. Eikä niinkään pimeässä vaatekaapissakaan. Totuus vain on, että lihottu on. Ja ainakin yhden vaatekoon verran.



Vaikka housuepisodin jälkeen mielessä myllersi kaikenlaista. Ensin masensi, suretti ja sitten vasta alkoi naurattamaan. Ja nyt illan tullen lähinnä tuntee itsensä tyhmäksi kun tämmöisestä meni mielensä pahoittamaan. Enää en sure sitä, etten mahtunut housuihini, vaan lähinnä huolettaa lompakkoni puolesta jos tässä uutta vaatekertaa täytyy suunnata hankkimaan. Ihan nakuna ei kumminkaan tarvitse kylille lähteä. Kiittäkäämme siitä näitä fatty jeanseja. Nämä kyseiset farkut olen tilannut vuosia sitten netistä ja ne osoittautuivat auttamattoman isoiksi. Lököttivät joka puolelta, eivätkä oikein istuneet. Ainakaan ennen tätä päivää. 😉

Ja nyt täytyy myöntää, että tunnen olon kyllä erittäin hyväksi näissä fatty jeanseissani!

Mitä sitten vaikka olisinkin kerryttänyt muutaman (tai useamman) kilon? Se vaakaluku ei merkitse mulle ainakaan mitään, vaan se miltä itsestäni tuntuu. Voin myös ihan rehellisesti paljastaa, etten ole ikinä elämäni aikana painanut näin paljon, mutta en ole ikinä myöskään tuntenut itseäni yhtä hyväksi!

Toki näihin farkkuihin kasvamisen matka ei ole ollut täyttä ruusuilla tanssimista. Olen aina ollut ahkera liikkumaan ja nykyinen liikkumattomuus näkyy muutenkin olemuksessa kuin vain muutamana kilona. Energiaa ei ole, laiskottaa ja väsyttää. Ei ole muka aikaa, tai jos olisi on muka niin väsynyt ettei ole energiaa. Vaikka muuten tuntisikin itsensä hyväksi, on silti pakko myöntää että kaipaan kyllä sitä liikunnan tuomaa energisyyttä ja hyvän treenin jälkeistä virtapiikkiä. 

Tämä päivä sai mut ainakin heräämään ja miettimään enemmän mun tottumuksiani. Ja tästä edespäin en lähde lenkille minkään ulkonäköpaineen takia vaan ihan vaan tuulettumaan. Mutta jos alkaa paineet kasaantumaan koitan muistuttaa itseäni miten hyvältä noi fatty jeansit tuntui jalassa ja uusia kurvejakin voi oppia rakastamaan. 👊 Eiks niin?