Mieli tekisi pahoitella radiohiljaisuutta täällä blogin puolella ja piti oikein äsken käydä kurkistamassa, että koska sitä on tullut viimeksi tänne kirjoiteltua. Ja totta tosiaan siitä on yli kuukausi aikaa. Ihan rehellisesti sanottuna ei todellakaan tunnu niin pitkältä ajalta. Tiedän että en ole bloggeria avannut viikkoihin, äskettäin aamukahvin äärellä tein sen ensimmäisen kerran. Pelottavaa ajatella miten nopeasti aikaa kuluu ohitse. Ei voi enää edes sanoa, että päivät hujahtaa ohi vaan nyt viikot kuluu valonnopeudella.

Ihmekkös tuo? Vielä kuukausi sitten en olisi uskonut, että hiljaisuus venyisi ihan kuukauteen. Mutta liekö tässä mitään turhanpäiväisiä selittelyjä kaipaatte. Eikä varmaan yhtään blogiani seuranneille tullut yllätyksenä, että hiljaisuus johtuu ihan täysin alkaneesta koulusta ja uusien tuulien tuomista kiireistä. Läppärinkansi on auennut vain ja ainoastaan kouluhommia varten. Ja tänään kun lukkarini aamu näytti epänormaalin tyhjältä ja edessä on vain ilta vuoro oli aika keittää iso kupponen kahvia avata ihan kunnolla ja rauhassa tämä blogimaailma eteeni. Olen tässä tunti tolkulla kahlannut läpi muita blogeja, sekä tuijottanut tätä oman blogin tyhjää tekstikenttää.


En voi valitettavasti päättää tätä hiljaisuutta räjähdyttävän jänniin kuulumisiin, enkä hehkuttaa suuria seikkailuja. Kulutan koulun penkkiä normaalilla päivätoteutuksella viidesti viikossa, sekä siihen nupiksi teen viisi päiväistä työviikkoa. Mukava kombo, joka välillä uuvuttaa eikä vapaa-aikaa liiemmin ole ollut, eikä kyllä kalenteriin katsoessa ole tiedossakaan. Nykyään kokonaiset vapaapäivät on hyvin-hyvin-hyvin harvinaista herkkua ja saan lähinnä ottaa ilon irti pienemmistä palasista, eli vapaista illoista tai aamuista kun ei tarvitse joko olla koulussa tai töissä. Ja itse asiassa tämä on ainut vapaa aamu tähän asti. Enemmän tänne on napsahdellut ne kaksi vapaa iltaa viikossa, jotka meneekin sitten niskalimassa kouluhommia puurtaen.

Silti voin vain huokaista ja sanoa,että olen kyllä aika hemmetin onnellinen.
Vaikka tää mun tahti on aika nopeeta ja välillä herätyskellon soidessa tekisi vain mieli kääntää kylkeä eikä nousta kohmeiseen aamuun ja suunnata luennolle. Silti joka aamu mä kävelen koulun ovista sisään hymyssä suin. Meillä on ihan mahtava luokka (mitä nyt ei oteta huomioon, että osa luokkalaisista on mua 7 vuotta nuorempia) ja yrityskurssin ryhmätöitä tehdessä on tullut jo naurettua mahakippurassa ja tirautettua muutama huutonaurukyynel. Koulu vaatii paljon, mutta antaa silti mulle paljon enemmän. Nyt tässä on hyvä olla ja tähän mä haluan panostaa ihan täysillä.