Tällä hetkellä istun sohvalla, olohuone on vuorattu loimottavilla kynttilöillä ja ikkunasta humisee myrskytuuli sekä sade ropisee ikkunaan. Vaikka ulkona onkin kovin harmaata on mieli pelkkää aurinkoa. Tiedättekö miksi?

Viime perjantaina kun herätyskelloni pirahti 6.30 soimaan ampaisin sängystä kuin ohjus ja suuntasin katseeni opintopolkuun. Ja voi kyllä, unihiekat siinä rapisi silmistä kun näin isot lihavoidut kirjaimet jotka muodostivat sanan HYVÄKSYTTY. En voinut uskoa näkemääni todeksi! Minut on hyväksytty ammattikorkeakouluun opiskelemaan myyntiä ja markkinointia! Pitkin päivää puhelin piippaili kyselyitä ja onnitteluita kouluun liittyen. Mitä enemmän asiasta puhui sitä konkreettisemmalta asia alkoi tuntumaan. Ihan oikeasti, minusta tulee vielä opiskelija näiden kaikkien välivuosien jälkeen!

Niin. Minustako oikeasti tulee vielä opiskelija? Olen kirjoittanut valkolakkini 7 vuotta sitten! (oh my god en edes tajunnut että siitä on niin kauan) Lukion jälkeen meinasin makustella vähän elämää ja pitää välivuoden, joka johti toiseen välivuoteen. Parin vuoden jälkeen hain ensimmäisen kerran ammattikorkeaan lukemaan sairaanhoitajaksi. Koulu oli toisella paikkakunnalla ja työt ja koti toisella. Leikki jäi kesken ennen kuin kerkesi kokonaan edes alkaa ja työt ja koti voitti. Seuraavat neljä vuotta painettiinkin töitä niskalimassa hyvässä vakkariduunissa. Mutta jotain kumminkin tuntui puuttuvan.

Elämässä haluan aina pyrkiä eteenpäin. En halua kangistua paikoilleni vaan olen innokas kokeilemaan minne siivet kantaa enkä ole ikinä pelännyt tarttua uusiin tilaisuuksiin. Siksi viime akoina on tullut pistettyä oma elämä suurennuslasin alle. Kouluttautuminen ja opiskelu ei ole ikinä turhaa, joten päätin näiden välivuosien jälkeen vielä hakea kouluun. - Toki päätös vaati pientä potkua takamukselle ja paljon rohkaisua. Ja vasta nyt hyväksymiseni jälkeen asia iski tajuntaani. Miten minä osaan vielä olla opiskelija?

Tämä on juurikin sitä kaavoihin kangistumista. Nyt koko arki pitää laittaa aivan uusiksi. Ja päivät täytyy suunnitella ihan uudestaan. Luovuin jo harrastuksistani koska en koe pystyväni sitoutumaan tiettyihin treenipäiviin ja aikoihin vielä koulun ja töiden ohella. Ja miten töideni käy? En halua lopettaa vaan haluan tehdä sen minkä pystyn. Rankkaa se tulee olemaan ja vapaa-aika on varmasti hyvinkin kortilla. Tiedän että uuteen arkeen on varmasti melkoinen totutteleminen mutta olen niin innoissani tästä!

Ja olen aivan varma, että syksyn mittaan kaikki loputkin palaset loksahtavat omille paikoilleen! Nyt nautitaan tästä kesästä ja seuraavista kahdesta kuukaudesta kun vapaa-aikaa on himppasen enemmän :)