30. elokuuta 2018



Ehtoota ihanat! Kohta alkaa olla viikko taputeltu - ainakin täällä. Arki on alkanut ja koulua painetaan jo täyttä häkää. Tänään kotiuduin koulusta siinä viiden aikoihin ja nyt illalla on tehnyt mieli heittäytyä sohvalle, sekä heittää aivot narikkaan. Mikäpä parempi tapa rentoutumiseen olisikaan kuin huumori. Kasasin teille muutamat humoristiset tarinat mokailuista. Hauskaa vastapainoa arkiviikolle. Toivottavasti hymy irtoaa näillä! 







"Täysin puihin radiolähetyksessä"

Kerran pikkutyttönä osallistuin radiokilpailuun, jossa piti kaikessa yksinkertaisuudessaan tunnistaa kappale ja soittaa sitten kyseisen radiokanavan lähetykseen. Perheeni avustuksella soitettiin linjoille ja onni potkaisi! Pääsinkin läpi lähetykseen ja kaikki oli hyvin tähän asti…

Kunnes ystävällinen radiojuontaja kysyi nimeäni, johon sain vain vastattua tunnistamani kipaleen ”monta vaaraa liikenteessä”. Tämä saman kysymyksen ja saman vastauksen pallottelua kesti hyvän tovin, kunnes vihdoin tajusin ja uskalsin kertoa juontajalle oman nimeni, eikä biisin nimeä. Ja tottakai tämä kaikki tuli suorana radiosta!

Kylläpä hävetti!



"Googlelle pizzaa"

Oltiin ajateltu viettää pizzaperjantai, mutta suunnitelmiin tuli pieni muutos kun poikaystäväni lähti juhlimaan kaverinsa syntymäpäiviä. Unohdin kysyä pizzatoiveen ennen hänen lähtöään, mutta ajattelin silti olla hyvä tyttöystävä ja tilata hänellekin noutoruokaa valmiiksi jääkaappiin odottamaan kotiinpaluuta. En kuitenkaan uskaltanut aivan sokkona tilata, vaan avasin WhatsAppin ja aloitin kirjoittamaan: ”unohdin kysyä minkä haluat?” ...


- kunnes huomasin, että kyseessä ei ollut minun ja hänen välinen keskustelu vaan Google, jonne olin suunnistanut ajatuksissani. Ei, Google ei näköjään tiedä vastausta kaikkeen.

Kylläpä hävetti ja nauratti! 


"Heppatallille vaikka väkisin"

Pieninä ekaluokkalaisina likkoina oltiin ystäväni kanssa kovia heppatyttöjä. Niinkin kovia, että heppatallille mentiin kerran väkisin ja ilmoittamatta. Lyötiin viisaat päät yhteen ja lähdettiin mitään vanhemmille ilmoittamatta talleille rapsuttelemaan lempi poneja. Päivä vierähti nopeaan ja illan hämärryttyä laahustettiin kotiin. Vastassa oli tottakai t-o-d-e-l-l-a vihaiset vanhemmat, jotka olivat pitkin kyliä etsineet meitä kahta kissojen, koirien, polkupyörien ja melkein poliisien kanssa. Ei silloin kultaisella ysärillä ollut puhelimia joilla meidätkin olisi tavoitettu tai itse oltaisiin kysytty lupa.
Anteeksi äiti mielipahasta, mutta hepat oli tosi söpöjä!


Kyllä hävetti! Ja kotiarestista selviydyttyä nauratti.

21. elokuuta 2018









... ilahduin
... vuosipäivänä saadusta ruukkuruususta. En todellakaan ole sielultani mikään viherpeukalo vaan olen saanut tapettua kaikki meidän sisäkasvit. – vaikka hoitaisin niitä kuinka. Tässä asiassa minulla taitaa olla vain kalmankosketus, mutta siitä yritän päästä eroon, sillä olisihan se mukavaa, jos ruukkukasvit kestäisi pidempään kuin leikkokukat.

… Monista arjeniloista. Pitkistä keskusteluista saunassa, kun löylyä pitää heittää vielä yksi kierros lisää ihan vain siksi, ettei keskustelu ehtyisi. Neljän tunnin automatkalle ostetusta lakupiipusta. Lempileffani, Mona Lisa Smile:n ilmestymistä Netflixiin. 

... harmistuin
… kun löydettiin ihan täydellinen omakotitalo, joka myöhemmin osoittautuikin ei niin täydelliseksi. Oltiin jo laittamassa kattoa päittemme päältä myyntiin ja valmiita hyppäämään talon ostoon, mutta otettiinkin takapakkia sillä, jos jokin on liian hyvä ollakseen totta, on siinä jotain mätää. Uusi yhteinen koti on meille sen verran iso asia, että pitää luottaa perstuntumaan. Jotta talo tuntuisi kodilta pitää sen kolahtaa, eikä jäädä kaihertamaan.

... odotin
… no Joulua tietty. Eikö näin elokuun lopulla voi jo kirjoittaa pukille (eli tunkea sivulauseisiin ”hienovaraisia” vihjeitä potentiaalisista joululahjatoiveista) ja bongailla nettikaupoista jo
 joulukrääsää?




... päätin 
… että haluan oppia uuden kielen. En vaan tiedä, että minkä sitä aloittaisi. Venäjää meinasin tenttiä nyt syksyllä pari kurssia, mutta sen rinnalle olisi kiva keksiä vielä joku toinen.

 ... innostuin 
… lukemisesta ja leipomisesta. Kesäiltoina on tullut rapisteltua yhden, jos toisenkin kirjan sivuja. Ennen olin kovakin lukutoukka, mutta nyt täytyy myöntää, että vuosiin ei ole tullut uppouduttua kirjojen maailmaan. Juonet ovat temmanneet minut mukaansa niin fantasiakirjallisuudessa, kuin vakavammissa elämänkerroissa. Hyviä kirjasuosituksia otetaan myös vastaan!


... itkin
… niinkin herkästä asiasta kuin… elokuvalle nimeltä Batman. Kyllä, en millekään riipaisevalle rakkaustarinalle vaan Batmanille. Syytän tästä menkkahormoneja… (enkä tietenkään myönnä, että oikeasti olen sisäinen herkkis, joka itkee aivan kaikelle, jos sille tuulelle sattuu)

... huvituin
… Meidän hyvin surkuhupaisasta ja osittain epäonnistuneesta yrityksestä bongailla kesäiltana punaista superkuuta. Kiivettiin poikaystävän ja pikkuveljeni kanssa järvenrannalla olevalle kalliolle, että saataisiin paras näköyhteys, äidin jäädessä kamerabongaukseen rannalle. Siellä kalliolla nökötettiin toista tuntia ja oltiin hyttysten syötävänä. Kunnes luovutettiin ja kiivettiin takaisin alas, sekä liityttiin äitini seuraan, joka oli jäänyt alas rannalle kameran kanssa bongailemaan. Maankamaralle oli saapunut muitakin perheitä ja kamerabongareita. Päätettiin odotella ja kärkkyä vielä hetki yhdessä ja sitten suunnata kotiin. Oltiin jo luovuttamassa, kun eräs tyttö kiljahti ”tuolla” ja osoitti sormellaan keskelle taivasta. Siellä se oli ollut koko ajan. Suurena, vaaleanpunaisena, haaleana ja keskellä taivasta. Vielä jopa juuri siellä minne olimme kaikki tuijotettu. Oltiin odotettu suuren ja punaisen kuun hiipimistä horisontista kohti taivasta, mutta tämä haalea kuu olikin hiipinyt aivan varkain silmiemme eteen. Kyllä siinä oli nauruissa pitelemistä, kun yksi toisensa jälkeen tajusi tuijottaneen sitä mitään huomaamatta.

... kokeilin jotain uutta
… Lasketaanko pesäpallopelissä oleminen? Käytiin katsomassa elämäni ensimmäisen kerran pesäpalloa ja täytyy myöntää, että se oli yllättävän jännittävää. Aika hyvin pysyin pelissä mukanakin, sillä ala-asteen liikuntatunneilta kiiri hyvin pesäpallon sääntöjäkin muistoina mieleen. Ehkäpä mennään vielä uudestaankin!

... pelästyin
… kun sydän hyppäsi kurkkuun yrittäessäni maksaa osuuttani ulkomaanmatkastamme, mutta verkkopankki ei huolinut mitään kirjautumistietojani. Onneksi tämä oli vaan joku väliaikainen häiriö, sillä seuraavana päivänä kirjautumisessa ei ollut enää mitään ongelmaa. Kerkesin jo nähdä mielessäni kauhukuvat itsestäni pankintiskillä pyytämässä virkailijaa tyhjentämään koko käyttötilini saldon toiselle tilille. Identiteettivarkaaksi olisivat varmaan luulleet, vaikka todellisuudessa olin siirtänyt tarkoituksella käyttötililleni vain matkan verran rahaa, josta siirtäisin ne eteenpäin. Onneksi tekniikka alkoi taas toimia, ettei tarvinnut mennä pankkiin punastelemaan.

... nauroin
… ihan kunnolla, mahakippurassa eilen kotimatkalla autossa poikaystävän hupsuiluille. Ollaan puhuttu paljon aikuistumisesta ja mietitty millaista meidän ”aikuinen” elämä tulee olemaan. Kuitenkaan aikuistuminen ei tarkoita kalkkistumista, vaan meille tietynlainen lapsenmielisyys on hyvinkin tärkeää. Parasta meille on saada toinen nauramaan ihan idioottityhmillä jutuilla tai ilmeillä. Voidaan olla yhdessä aikuisia mutta silti yhdessä hyvinkin lapsenmielisiä.

... jännitin
… joka päivä tulevaa koulun alkua. Edessä olisi opparin vääntöä ja sitä koskevien kurssien käymistä. Varsinkin nyt kun osa asioista on vielä epävarmaa, lisää se tietynlaista jännitystä koko hommaa kohtaan. Mutta kaikki aikanaan. Suotta tässä mitään ylimääräisiä stressaamaan ennen kuin pääsee edes alkuun.

10. elokuuta 2018

Pari vuotta sitä jahkattiin ja nyt vihdoin päästiin. Nimittäin Laurilan Strutsitilalle, joka sijaitsee Elimäellä - ihan tässä Kouvolan kupeessa. Uhmattiin superhelteitä ja mentiin viettämään äidin ja tyttären laatuaikaa pällistellen isoja lintuja, ihasteltiin usean kymmenen lampaan superlaumaa, sekä päästiin rapsuttelemaankin muutamaa. Vaikka kyse on ihan muutaman aitauksen kokoisesta tilasta riitti meille ihmeteltävää ja kuvattavaa useammaksi tunniksi.
Piipahdettiin myös tilan pienessä putiikissa, josta mukaan olisi lähtenyt strutsinsulkaiset pölyhuiskat mutta harmiksemme valkoiset yksilöt olivat myytyloppuun. Myös jälkikäteen jäin miettimään miksi en ostanut putiikista rikottua strutsinmunaa? Siitä olisi saanut hienon ja uniikin purkin vaikka meikkisiveltimille. Täytyy siis piipahtaa tilalla vielä uudelleen ostoksilla!


Tiesitkö että strutsit ovat todella uteliaita yksilöitä? Ne olivat todella kiinnostuneita meistä ja käsiemme liikkeistä. Myös kiinnostus kameraa kohtaan teki heistä melkoisia linssiluteita.

Käytännönvinkki: Lampaita kiinnosti niin shortsieni narut kuin laukkuni ja kenkieni hapsut, joten kannattaa jättää kaikki hipsun hapsut suosiolla kotiin jollet halua niiden päätyvän parempiin suihin.

6. elokuuta 2018



Eilen se hiipi hiljaa mieleen. Yhtä varkain kuin viilenevä yöilma alkoi vapisuttamaan sormiani ja sinertämään varpaitani. Yhtäkkiä varvassandaalit ja pikkuinen toppi tuntuivat liian heppoisilta varusteilta. ja Coca Cola tuoppini jäät liian kylmiltä. Eilen kuulin jopa ensimmäisen kerran lausuttavan sanat ”haluatko hakea mun nahkatakin autosta?” Onko syksy siis hiljaa alkanut hiipiä keskuuteemme?

Vaikka helteitä on vielä luvassa ja koulun alkuunkin on vielä muutama viikko, on tässä silti alettava suuntaamaan katseet syksyyn ja arkeen. Tekisi mieli sanoa, etten ole vielä valmis mutta tämä kesä on pitänyt niin hyvänä, että alan kieltämättä olla jo valmis uusiin koitoksiin. Kesä on ollut tähän asti mahtava. Olen saanut katsella ukkosta poikaystävän kainalosta, pelännyt läppärin ylikuumentumista kirjoittaessani esseitä terassillamme auringon polttavassa lämmössä, nauranut vedet silmissä nauttiessani iltaoluen hyvien ystävien seurassa, heittänyt huolet ja talviturkin jo toukokuussa mökkijärveen, jossa on tullut lilluttua lähes jokaisena vapaana viikonloppuna, nukkunut aitassa ja lukenut kirjoja taskulampun avulla toisen kuorsatessa vieressä. Listalta löytyisi vielä vaikka mitä ihanaa ja paljon on vielä edessä. Juuri tällaisen kesän saattelemana olen aivan valmis jo syksyyn. Anteeksi kaikille ystäville, jotka ovat kuulleet suustani lähiaikoina liiankin monta kertaa: "vitsit mikä kesä olikaan". Mutta sitä se oli.




Tämäkin asu kuvastaa melko hyvin koko kesää. Päälläni oleva t-paita on poikaystävän vaatekaapista pihistetty ja alunperin ollut käytössä yöpaitana. Huolettomana kesäpäivänä voi heittää yöpaidan kaveriksi mokkahameen ja kumisaappaat, eikä muuta sitten tarvitakkaan.

Lompsitaan näissä vielä hetki. Sitten siirretään katseet syksyyn. Vai ollaanko siellä palattu jo arkeen ja uusiin seikkailuihin?

4. elokuuta 2018





Nyt tulee ihan rehellistä ja reaaliaikaista postausta, nimittäin meidän koti juuri sellaisena kuin se on juuri tällä hetkellä. Kaikkine pikku virheineen ja elämänjälkineen. Kun toissa päivänä klikkasin itseni Julian blogiin olin heti ihan innoissani näkemästäni ja lukemastani. Ei enää siloteltuja blogikoteja vaan sitä ihan normaalia elämää - ruttuisista maton reunoista jääkaapin sisältöön.

Tänään aamulla intouduin kuvailemaan teille meidän kotia. Postausta oli yllättävän hauska ja vaikea toteuttaa. Siinä missä ennen tsuumaili parhaita kuvakulmia koriste-esineiden asetelmiin nyt tarkennettiin juurikin siihen maton kurttuun tai rakosillaan olevaan tiskikoneeseen. Meillä eletään kyllä perussiististi, joten mistään pölypallomöröistä ei tarvinnut stressata mutta sieltä täältä löytyy tavaroita, jotka eivät sinne kuulu. Tänä aamuna herätessäni sohvalta löytyi pesä, jonne toinen oli yöllä raahautunut, sillä makuuhuoneessa oli liian kuuma (meillä on siis ilmalämpöpumppu olohuoneessa). Pyyhkeitä roikkumassa ovenkarmeista odottamassa kuivamista, sekä eilisen pestyt tiskit vielä koneessa odottamassa hyllytystä. Eikä jooko aloiteta edes petaamattomasta sängystä. Tässä se on, meidän koti kaikessa kauneudessaan ja kauheudessaan!












Instagram

JennAhola.fi. Theme by STS., edited by jennahola.fi