JennAhola.fi

my style & my life - since 2015

Lukase lisää

hyppy tuntemattomaan


Kuusi päivää sitten se alkoi! Nimittäin opintovapaa ja samalla hyppy tuntemattomaan. Tarkoituksena oli ottaa muutama päivä ja sulatella tätä asiaa ennen kuin tulen tänne siitä kirjoittamaan. Otin päivän, otin toisen - ja loppujen lopuksi huomasin melkein viikon vierähtäneen. Otin siis todellakin oman ajan elämänmuutoksen sulattamiseen ja näin ystäviäni enemmän kuin viimeisen vuoden aikana yhteensä. Hoidin kouluhommia, vaikka meillä olikin lomaviikko ja ikuistettiin muutamat asukuvat, jotta tännekin saataisiin eloa. Jos elämä ei ole edellämainittua kummallisempaa, niin miksi tämä on mulle niin iso asia?

Siksi, että viimeiset 8 vuotta työ on sanellut mulle millaista elämä on ja miten se arki kulkee. Viimeksi kun olen ollut poissa työelämästä, olen ollut 19- vuotias, raikuli nuori. Kirjoitin ylioppilaaksi ja jäin tyhjänpäälle miettimään mikä musta tulee isona. Ja nyt, 8 vuotta myöhemmin olen samassa tilanteessa, miettimässä noita samoja ajatuksia. Hassua?

 Voin myös ihan rehellisesti myöntää, että oma mentaliteettini työntekoa kohtaa on enemmän ollut "elä työllesi", kuin "käy töissä elääksesi". Kun on löytänyt kivan duunin, niin siihen syntyy oikeasti tunneside. Juuri tästä syystä paiskin muutaman vuoden kahta duunia. En osannut luopua kummastakaan, vaikka ei ollut taloudellista tarvetta pitää molempia. Kävin normaalisti kaksivuorotyössä, josta jatkoin päivää pubiin ja yökerhoon baaritiskin taakse. Parhaimmassa tapauksessa menin yötyöstä tunnin yöunilla aamuvuoroon. Ymmärrätkö nyt tuon "elä työllesi" mentaliteetin? Pari vuotta tuota rumbaa jaksoi, mutta eihän tuo tervettä ole. Jostain oli pakko luopua ja noista kahdesta vaihtoehdosta mun päivätyö voitti mielekkyydellään, joten yötyö sai jäädä. Asetuin aloilleni, kunnes koin taas janoa saada tehdä enemmän. Hain kouluun ja sisäänpääsyn jälkeen tein tietoisen valinnan yhdistää kokopäiväinen opiskelu ja työni. Kunnes tuli taas jaksamisen seinä vastaan, ja olin taas samassa tilanteessa. Kummasta pitää luopua? Nykyinen, ainoa työni imaisi mut mukaan viideksi vuodeksi. Sain kehittyä, tutustuin mahtavaan tiimiin ja ennenkaikkea sain ystäviä. Työkään ei maistu puulta, kun sulla on mahtavia tyyppejä ympärillä.

Joten voitteko kuvitella, että miten haikeaa oli napata oma Bieberin kuvalla varustettu kahvimuki kaapista, luovuttaa pois kaikki työtilpehööri ja marssia ulos. Siinä me oltiin, minä ja posliininen Bieber kirpeässä pakkassäässä. Mietittiin, että millä mennään kotiin ja mitä seuraavaksi tehdään. Nämä viimeiset kuusi päivää on auttanut meitä molempia. Bieber on nyt onnellisena ja puhtaana kaapissa ja minäkin olen saanut hengittää. Ja oppinut olemaan. Ennen kaikkea sanomaan, että olen täysipäiväinen opiskelija.



Mikään suurin maailmanloppuhan tämä ei ole! Palaan kuitenkin "jo" joulukuussa takaisin työelämään. Mikkokin mulle jo leikkisästi nauroi, että miksi pitää olla näin dramaattinen. Kyse on kuitenkin vaan opintovapaasta. Hetkellisestä elämänvaiheesta. Tämä on kuitenkin itselleni niin outoa. Saan maata sunnuntait (säännöllisesti) pieruverkkareissa ensimmäistä kertaa elämässäni. Saan esimmäisen kerran, ottaa aikaa ihan vaan itselleni. Kehittyä siinä missä tuntuu hyvältä. Ja ah! Saan  käydä kahdeksalta nukkumaan jos siltä tuntuu! Voisin myös koittaa kääntää tuon mentaliteettini päinvastoin ja alkaa elämään. - Ihan sitä oikeaa, ihmisten elämää. Oon kuullut, että semmoista tuolla "ulkomaailmassa" voisi olla?

Kommentit

  1. Aivan ihanaa kun sulla alkoi opintovapaa! <3 Se tekee varmasti hyvää sulle :) Mullekkin työ on ollut iso osa elämää aina ja oon käynytkin jo nuoresta saakka töissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin ihanaa <33 :) työstä muodostuu ihmeen helposti iso osa elämää! Ois myös varmasti kiva löytää se puoli itsestään, joka ei toisi töitä kotiin edes ajatuksen tasolla :D

      Poista
  2. Kuulostaa kivalta. Opintovapaa on ollut itselläkin mielessä, mutta katsellaan tämä koti-isävuosi nyt ensin.
    Mulla kävi tavallaan just päinvastoin, kun vuosi alkoi. Linnoittauduin omaan kuplaan tytön ja koiran kanssa, tehdään vaan meille mieluisia juttuja, suljin pois ulkomaailman. Vielä viihdytään kuplassa, mutta kai sinne ympäröivään maailmaankin on pakko uskaltautua. Vai onko?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla myös vastakohdasta, kiitos kun kommentoit :) oma kupla on myös hyvä paikka! Nautihan isivuodesta :) Ei se ympäröivä maailma sieltä mihinkään karkaa. Sinne voi astua sitten kun hyvältä tuntuu tai haluaa :)

      Poista

Lähetä kommentti

Form for the Contact Page