Olen ikuisesti vannoutunut paperikalenterityttö, eikä omia menoja tulisi mieleenkään kirjoitella muistiin puhelimeen. Mutta silti nämä virtuaaliset kalenterimerkinnät ja viikkokatsaukset ovat kolahtaneet muhun ihan täysillä. Siksi päätin kantaa oman korteni kekoon, ja kertoa mitä mulle kuuluu tähän viikkoon:
Maanantai; Aloitettiin melko extempore remontoimaan meidän asunnon pintoja, ja uusi viikko käynnistyy hyvin sokkeloisessa asunnossa. Mikään tavara ei ole omalla paikallaan ja lattia on puoliksi vielä auki. Iltapäivästä mulla olisi muutama tunti myynnin juridiikan kertausta, mutta koska kurssi on jo hyvin hanskassa annan itselleni luvan jäädä kotiin Mikon kanssa, ja viimeistellään remonttia. Saadaan lattia aamupäivän aikana valmiiksi (oli muuten kiva aamujumppa siirtää jääkaappia ja isoa arkkupakastinta) ja ehditään vielä rauta-prismaan ja k-rautaan ostamaan loput tarvikkeet ja lattialistat. Rautakaupasta kipitän jo pienellä kiireellä töihin, jossa hurahtaakin koko ilta. Puoli yhdeksän aikaan mua on tullut hakemaan kaksi nälkäistä remonttireiskaa, Mikko ja hänen serkkunsa. Suunnataan vielä iltamyöhäisellä pizzalle, ihan vaan sen kunniaksi, että pojat on ahkeroineet, iskenyt listat kiinni ja siirrellyt kaikki isot ja painavat huonekalut paikoilleen. Nyt meillä mahtuu jopa liikkumaan! Ei voisi paremmin viikko alkaa!
Tiistai: Kotipäivä. Mulla ei ole töitä, eikä koulua, mutta silti en ihan vapaapäiväksi uskalla tätä tituleerata. Nousen jo kuudelta ylös ja käynnistän koneen. Torstaiksi pitäisi saada kasaan yksi projektin presentaatio ja viimeistellä sen raportointi. Päivän aikana läppäri ja pesukone hurisevat kilpaa. Ruotsin verkkotenttikin pitäisi suorittaa, ennen kuin sen sulkeutuu klo: 20.00. Iltapäivästä naputan vähän blogihommia, ja tuuppaan tämän postauksen ulos. Ihanaa vaihtelua paiskia hommia kotona koneella - tähän voisi melkein tottua! Pitää muistaa tilata myös muutamat joululahjat mitä haluaa netistä.
Karvatakki; Nelly
Vintage high waist jeans: H&M
laukku & lenkkarit: H&M
Keskiviikko: Aamulla on viimeinen luento
ennen joululomaa! Kansainvälistä brändinhallintaa olisi pari tuntia, ja
puolenpäivän aikaan mulla on muutaman tunnin verran luppoaikaa ennen
iltavuoroa. Tuon "hyppytunnin" aikana olisi tarkoitus yhdistää lounas
ja viimeiset joululahjaostelut. Ilta vierähtääkin töissä.
Torstai:
Projektien presentaatio päivä! Jännittää. Olen itse koonnut koko syksyn
omaa asiakaspalvelun parannus projektia, ja nyt se hoidetaan aamulla
kokonaan pois päiväjärjestyksestä. Ennen illan venäjän tunteja mulla
olisi haaveissa saada räpsäistyä muutamat asukuvat ensi viikkoa varten.
Nyt kun alkaa joululoma, niin olisi kiva postailla tänne ahkerammin!
Venäjän tunnit loppuu jo seitsemältä, joten mulla on tiedossa ihan
vapaailta!! Luvassa on varmasti rentoutumista, Netflixiä ja hyvää
ruokaa.
Perjantai:
Kalenteriin on merkitty vain lyhyt aamuvuoro, joten koko loppu päivä
mulla olisi vapaata. Mitä ihmiset tekee enää nykyisin omalla ajallaan?
Mun on pitkään tehnyt mieli tehdä joulupipareita. Niiden taikinan tekoon
olisi oiva aikaa tänään illalla.
Lauantai:
Koko viikonloppu on töitä, mutta illalla olisi tiedossa pikkujoulut
part. 3. Ideana on ottaa rennosti ystävien kanssa ja pelata lautapelejä.
En edes muista koska viimeksi oltaisiin pidetty tuommoinen game night.
Siistiä! Tätä kaipasinkin enemmän, kuin rellestämistä täpötäydessä
baarissa. Toki kuppilaan lähtevät ken haluaa, mutta itselläni ilta
jatkuu vain kotiin, sillä sunnuntaina on taas töitä.
Sunnuntai:
Viikon ainut päivä milloin en saletisti laita kelloa soimaan! Nukun
pitkään ja nautin rauhassa aamupalaa. Jos sää ja aikataulut sallii
kuvaajan kanssa, niin olisi hyvä mahdollisuus käydä nappaamassa muutamat
blogikuvat. Illalla päästään Mikon kanssa suht samoihin aikoihin töistä, joten yhteinen treffi-ilta kuulostaisi hyvältä!
Pirteän pinkkiä viikkoa kaikille! Mitä teillä siihen sisältyy?
Oli kiva päästä kurkkaamaan sun viikkoon :) Ihana tuo pinkki takki!<3
VastaaPoistaKiva kuulla että tykkäsit :) tää ihana teddy karvainen ihanuus on muuten Nellyllä alessa! :)
Poista