Enää 5 yötä jouluu, ihan mieletöntä! Meillä alkaa olla jouluvalmistelutkin aika lailla pulkassa ja se kauan kadoksissa ollut joulufiiliskin on löytänyt sydämeen. Etenkin tuosta joulufiiliksen löytymisestä olen enemmän kuin iloinen, sillä joulu on mulle paljon enemmän kuin vain pari juhlapäivää. Ei sitä tarvitse koko viikkoa juhlia ja stressata käytännönasioita. Sitä voi nyt jo rauhoittua, ja nauttia siitä kaikesta muusta mitä joulu tuo tullessaan. Mitä se joulu sitten on?
Se on tunnetta. Se saa vahingossakin
tunteita pintaan semmoisina hetkinä, kun et osaisi niitä odottaa. Kuten
iltamyöhällä auton ratissa. Olin ajamassa kotiin ja jouluradio pauhasi
kovalla volyymilla auton mankasta. Olin melkein kotipihassa, kun
radiosta kajahti Johanna Kurkelan esittämänä Avaruus.Hänen kaunis ja
heleä naisääni, joka kajautti lempi joulubiisini kovaa ja korkealta, oli
siinä hetkessä niin koskettava, että minun piti jäädä kotipihaan
kuuntelemaan se loppuun. Siinä sitten istuin, omassa pihassa,
pysäköidyssä autossa ja pidin silmiä kiinni. Ja vain fiilistelin.
Onneksi ei tullut kukaan naapuri koputtelemaan kuskinpuolen ikkunaan ja
kyselemään, onko kaikki kunnossa. Sen verran oudolta se varmasti näytti.
Mutta oikeasti kaikki oli enemmän kuin kunnossa. Se oli vaan sitä
joulun tuomaa tunnetta parhaimmillaan.
Se
on vanhoja muistoja. Lapsuuden jouluista tulee aina ensimmäisenä
mieleen äitini isä ja haitarimusiikki. Jokainen joulupäivä lähdettiin
sukuloimaan ja koko tuon päivän ajan aina vanha puutalo täyttyi
haitarimusiikista. Ja hitto vieköön, kuinka hyvin aina hän soittikin!
Nykyisin tätä haitari taiturointia tuskin enää kuulee, mutta noissa
lapsuuden joulumuistoissa se pauhaa aina.
Se on iloa. Vaikka joulupukki ei
olekaan meidän perheeessä enää 20- vuoteen vieraillutkaan, tuo meidän
perheessä ne pukin tuomat nyssäkät suurta iloa edelleen perheen
pienimmille. Tässä tapauksessa perheen lapsukaiset ovat vain vähän
karvaisempia ja nelijalkaisia. Arvaatko jo kuvia katsellessa, että mistä
on kyse? Pukki on vieraillut aina kuudelta. Ja vaikka valkoparta ei
enää fyysisesti vierailekaan, pitää hänen karvaiset pikku tontut kyllä
huolen, että lahjojen aukaisun aikataulussa pysytään. Paketeissa ei näille
pienille tietenkään ole tärkeintä se materiaalionni, vaan nimenomaan se
rapinapaperi. Voi sitä riemun määrää, kun paketteja saa repiä hyeenan
lailla auki. Aivan sama, oliko se lahja heille vai jollekin muulle,
mutta avausapuna ollaan yhtä valppaana, kuin partiolaiset konsanaan.
Se
on jotain uutta. Tänä jouluna meillä on itselleni ainakin aivan
uudenlainen joulu. Itselleni joulutraditioit ovat olleet aina jollain
tasolla pyhiä, eikä niistä ole ollut tarvetta poiketa. Aatto on aina
tullut vietettyä lapsuudenkodissani vanhempieni luona. Toisin kuin tänä
vuonna, kun tänä vuonna on Mikon joulu, joka vietetään hänen
vanhemmillaan. Olo on samalla haikea, mutta mieli myös samalla
onnellinen ja innostunut. On ihanaa, kun oman rakkaan ihmisen kanssa
luodaan omia joulutraditioita. Ja kuuluuhan jouluun samalla tavalla
meidän molempien perheet, ihan yhtä tasapuolisesti. Tämä joulu on täynnä
kaikkea uutta ja jännittävää. Edellisistä jouluista poiketen, nyt saman
katon alla on serkkuja, siskoja, veljiä ja pieniä (uhmaikäisiä) lapsia.
Että voi sitä vilinää ja melskettä mitä tänä jouluna on tiedossa! Mutta
se on enemmän kuin tervetullutta!
Mitä joulu merkitsee sulle?
Onko se jotain suurempaa, vai onko se vain yksi päivä muiden joukossa?
Kiva postaus! Vähän erilainen kuin monet muut. :) Minulle joulu on perheen kanssa yhdessäoloa, lautapelien pelaamista (meidän perheen juttu) ja tietty tunnelma, jonka saa aikaan hämäryys, joululaulut ja kynttilät ainakin.
VastaaPoistaIhanaa joulua!
Ihanalta kuulostaa sinun joulu! Lautapelit kuuluu kyllä ehdottomasti jouluun :) hyvää ajanvietettä! Ihanaa joulun odotusta sinulle! :)
PoistaHaha voi että ihana tuo kaapu koiralla! :D Niin ja ihana joulutunnelmaa tuova postaus :)
VastaaPoistaHyvää Joulua!
http://sunna.fi/
Heheh, hänelle piti pukea joulupostausta varten ihan jouluponcho päälle :D hyvää joulua sullekin! :)
PoistaOii ihania kuvia! <3 Ja todella positiivinen ja kaunis postaus myöskin :) Vasta tänä vuonna olen vähän alkanut tykkäämään joulusta! Mulle se merkitsee tänä vuonna aikaa rakkaiden kanssa, rentoutumista ja rauhoittumista :)
VastaaPoistaOi ihanaa, kiitos Niina ♥ Mahtavaa et säkin oot päässyt joulun makuun :) nautihan nyt tästä joulusta ♥
Poista