JennAhola.fi

my style & my life - since 2015

Lukase lisää

Mitä tyylisi kertoo susta?



Vaatteet, ne pienet ja isommat palat kangasta, jotka ovat intohimo toisille mutta toisille turhainpäiväistä, pinnallista hömppää. Kaikki me käytetään niitä joka päivä, joko ihan vaan peittääksemme tai lämmittääksemme itseämme. Osa meistä käyttää niitä ilmaisemaan itseään ja tuntemuksiaan, ja osa voi käyttää niitä jopa apuna muokkaamaan toisten mielipiteitä. Jotkut rinnastavat luovasti pukeutumisen jopa taiteeseen ja nykyään niillä otetaan jopa poliittisia ja eettisiä kannanottoja. Vaatteita, tapoja ja tyylejä on ihan niin monta kuin meitäkin. Ellei useampiakin. Mihin kastiin sinä kuulut?

Erilaiset tyylit ja vaatteet on aina ollut itselleni leikittelyä varten ja olen aina pukeutunut hyvin fiilispohjalta. Aamuja helpottavana vinkkinä annetaan, että aina seuraavan päivän asu pitäisi valita rauhassa jo edellisenä iltana, jotta aamulla ei tarvitse panikoida vaatekriisin kourissa. Mutta jos tunnustaa itsensä myös fiilispukeutujaksi ei vinkistä voi ottaa kiinni. Ainakin tällä fiilispukeutujalla tyylit voi vaihdella niin monesti kuin omat fiiliksetkin. Eli mahdollisesti vaatteet vaihtuu useamman kerran päivän aikana. Vaikka mielessä olisi edellisenä päivänä kuinka kiva asu tahansa, ei se saata vastata aamulla enää fiilistä. Jos olo on stressaantunut ja väsynyt tekee mieli vaatteista hakea vähän turvaa ja pukea maailman pehmeimmät legginsit ja oversize huppari, johon voi uppoutua.



Monesti tyyleillä luodaan myös ensivaikutelmaa itsestään. Pukeutumisella ja lookilla lähetetään tietynlaista signaalia myös omasta persoonasta. Ja fiksu pukeutuja voi itse päättää millaisen vaikutelman haluaa antaa. Myönnän itsekin, että työhaastatteluun on tullut laitettua päälle vähän parempia vaatteita ja paita silitettyä vähän extra tarkemmin. Vaikka muuten ei arkilookissa muutamat rypyt haittaisikaan. Ihan huijaamiseen asti tätä ei tule tehtyä. Huoliteltu ulkonäkö kertoo paljon, mutta silti vaikka haastatteluun pukeutuisinkin siistimmin, haluan silti pitää ne oman tyylin ominaispiirteet mukana. En koe tarpeelliseksi pukea jakkupukua päälle haastatteluun ihan vain antaakseni erilaisen mielikuvan itsestäni. Tavallaan myös vaatteilla voi valehdella. Viestiä ihan erilaista olemusta mitä oikeasti on.  Tähän huijuroimiseen ei kannata lähteä, jos haluaa uuteen duuniin astella ihan omana itsenään. Itse en ainakaan haluaisi joka päivä astua oman mukavuusasteen ulkopuolelle, enkä tuntea itseäni omaksi itsekseni. Mielummin tyylilläni kerron rehellisesti kuka olen. 

Välillä kuitenkin voi aivan vahingossa näyttää ihan muulta kuin on. Mäkin tykkään ennemmin kokeilla kaikkea kuin lokeroida omaa tyyliäni. Mulla on ollut tämän elämän aikana jos jonkinmoista tyylisuuntaa päälläni. On ollut sekä hippivaihdetta ja vähän konservatiivisempaa pukeutumista. Samoin näitäkin postauksen kuvia katsellessa voisi erehtyä luulemaan mun olemusta vähän erilaisemmaksi kuin mitä olen. Kokomusta asu ja pitkä musta tukka tuo mieleen rokahtavan tyypin. Totuus on kuitenkin toinen. En ole yhtään rokkityyppiä vaan fanitan Bieberiä. Uskoisitko tämän jos minuun kadulla törmäisit? Juuri tämän takia on tullut karsastettua pukeutumisessa mustaa väriä. Koko musta olemus ei viesti, että omaan ennemminkin boheemimman elämänasenteen. Silti mä rakastuin tähän harsomekkoon ja on ihana uskaltautua kokeilemaan jotain muitakin tyylejä. Ja niin mä ajattelin tehdä jatkossakin. Vaikka tyylillä ja vaatteilla voi luoda mielikuvia, on ne silti vain pintaraapaisu siitä mitä jokainen meistä oikeasti on.

Joten jokainen pukeutukoon miten haluaa ja kantakoon vaattet ja oma tyyli ylpeydellä :)


Kommentit

  1. Niin loistavaa pohdintaa ja pystyin samaistumaan kyllä täysin! Se on kyllä jännä, kuinka monella tapaa pukeutuminen vaikuttaa ihmisten suhtautumiseen ja mielikuviin toisesta ihmisestä. Nykyisin tahdotaan liian sokeasti luoda mielikuvia pelkän ulkonäön ja pukeutumisen perusteella, mutta monesti just esimerkiksi sen sysimustan asun alla voikin olla värikkään pirskahteleva sielu! ;) Minusta on ihailtavaa, kun uskaltaa pukeutua niin kuin itsestä hyvältä tuntuu!♡ Tosi kivat kuvat ja hei tuo mekko on kyllä makee! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että pystyt samaistumaan ja että postaus herätti samanhenkisiä ajatuksia :) Ulkonäköön kiinnittää heti ensimmäisenä huomiota, koska luonteeseen tutustuminen vie huomattavasti kauemmin, siksi välillä onkin surkuhupaisaa miten ne ensivaikutelmat voi olla ihan jotain muuta kuin mitä ihminen on :D

      Poista
  2. Hyvä teksti! Pukeutuminen ja tyyli luovat väkisinkin ihmisestä jonkinlaista kuvaa, oli vaatteiden kantaja sitten tiedostetusti hakenut sitä tai vain vetänyt jotain päälleen. Siinä mielessä mun mielestä on tavallaan kummallista pitää pukeutumista vain tuona "pinnallisena hömppänä". En tok tarkoita sitä, että kenenkään tarvitsisi juosta trendien perässä vaan enemmänkin sitä, että pieni kiinnostus sitä kohtaan, mitä päälleen laittaa, voi oikeasti vaikuttaa ihan jo vaikka siihenkin, että saa vaikka töitä tai sinuun suhtaudutaan sillä tavalla kuin toivoisit. Itse ainakin uskon, että pukeutumisella on suuri merkitys vaikka tietysti esimerkiksi omalla kohdalla vapaa-ajan pukeutuminen kuvastaa sitä omaa persoonaa eniten ja vaikka töissä sitä yrittää olla ammattimaisen oloinen ja tuoda vain pieniä pilkahduksia siitä omasta itsestä mukaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Oon sun kanssa samoilla linjoilla. Joskus jossain meikkipostauksessa taisin sanoakin, että huoliteltu ulkonäkö on myös toisten kunnioittamista. :) Siksi ei olekaan yhtään huono, että kiinnittää huomoita mitä päälleen laittaa :)

      Poista
  3. Hyvä teksti ja oon sun kanssa samaa mieltä!:) Ennen tuli pukeuduttua tosi rocktyylisesti ja nykyään pukeudun miten sattuu. Aika tumma tyylini on edelleen, mutta myös väriä ja vaaleitakin sävyjä löytyy. Monesti ennen aamuvuoroa laitan vaatteet valmiiksi edellisenä iltana, koska töissä on kuiteki työvaatteet ja työmatka niin lyhyt ettei väliä. Mutta usein meen ihan fiiliksen mukaan ja sitte on ne lemppari vaatteet jotka voi aina laittaa kun ei löydy muuta kaapista :D Todella siisti muuten toi sun asu, tykkään<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hienoa että sieltä löytyy toinen fiilispukeutuja! :) Mäkin oon kokeillu tota edellisenä iltana vaatteiden valmiiks laittoa, mutta siitäkös vasta asukriisi tuleekin, jos ne ei enää aamulla miellytä :DD kiitos <3

      Poista

Lähetä kommentti

Form for the Contact Page