JennAhola.fi

my style & my life - since 2015

Lukase lisää

mitä jäi käteen vuodesta 2016?


Tätä vuotta on hurruteltu jo parisen viikkoa mutta palataan silti vielä hetkeksi viime vuoteen. En tänä vuonna kirjoita mitään megapitkiä vuosikatsauspostauksia jokaiselta kuukaudelta, vaan tiivistin kaikki vuoden kohokohdat tähän yhteen ja samaan postaukseen. Joten kurkataan vielä mitä sitä tuli tehtyä vuonna 2016?



2 keikkaa
Festareilla ei tullut kesällä tampattua, mutta kahdella keikalla tuli kyllä käytyä ja fiilisteltyä. Keväällä käytiin äidin kanssa katsomassa Cheekiä ja syksyllä odotti Justin Bieber 😍 Näitä lisää myös tänä vuonna!

kymmeniä jääkiekkopelejä
Keväällä mulla meni vielä kaikki kotipelit rappusilla tanssien. Hassua miten tästäkin tuntuisi olevan paljon kauemmin? Tuntuu, etten ole ikuisuuteen ollut tanssimassa. Tehtiin myös monta hauskaa autoreissua katsomaan muutama pikkuleijonien peli 

Ystävänpäivä Helsingissä
Mikko oli hommannut minulle hotellilahjakortin syntymäpäivälahjaksi, joka päätettiin lähteä hyödyntämään ystävänpäivänä. Vähän hemmottelua, hotellin pehmeät lakanat, aamupala saatiin suoraan sänkyyn, kierreltiin kaupungilla ja käytiin ravintolassa syömässä. Pieni minimatka ja yhdessä olo teki kyllä hyvää :)

1 ulkomaanmatka
Ehdottomasti yksi viime vuoden parhaista jutuista! Nimittäin meidän yhteinen Balin matkan. Nämä muutamat viikot paratiisissa olivat ihan täyttä rakkautta ja reissukuume uuteen matkaan vain kasvaa! Toivottavasti taas tänä vuonna päästään reissaamaan :)

1 yhteenmuutto
Oltiin puhuttu jo pidempään yhteenmuutosta ja heti kun Balilta palattiin Suomeen aloin kantamaan kimpsujani ja kampsujani Mikon tykö. Vaikka onkin ihanaa asua nyt samankaton alla, niin täytyy kyllä myöntää, että konkreettisesti tuo muuttaminen on kyllä ihan hanurista. Pari kyyneltäkin tuli tirautettua kun yöllä vielä purettiin muuttokuormaa ja hajotettiin yksi auto. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin 😀



1 minimusikaali, muotinäytös ja kauden lopetus
Olin päättänyt jo kevät-talvella, että muodinyöhön lopetan tanssit ainakin tähän hätään. Muodinyössä avajaisten minimusikaali, jossa tanssittiin rappusilla vähän Greaseä jäi viimeiseksi tanssiksi. Ja illan kruunasi vielä pari muotinäytöstä, jossa esiteltiin Cubuksen kevään muotia. Oli kyllä hauska päivä!

1 työmatka
Pääsin töitten puolella kokeilamaan vähän kaikkea pientä kivaa ja kävin pyörähtämässä muutaman päivän reissulla Jyväskylässä. Opin paljon kaikkea uutta, ja reissusta teki vielä hauskemman se, että ihan sattumalta ystäväni lähti myös kyseiselle reissulle. Olipahan seuraa, eikä tarvinut yksin kököttää vain hotellihuoneessa vieraassa kaupungissa. 💓

lukematon määrä kotimaanmatkailua
Tykätään yhdessä tehdä kaikkia minireissuja pitkin poikin paikkoja, ja näitä tuli kyllä kiitettävästi tehtyä viimevuonna. Käytiin niin Tervossa, Helsingissä, Vihdissä, Lappeenrannassa. Joissain paikoissa jopa useammin kuin kerran. Ihan pohjoisessa ei ennätetty käymään kun ei osunut tarpeeksi pitkiä vapaita, että olisi kannattanut Lappiin lähteä ajamaan. Ehkä tänä vuonna sitten!

1 intiaanikesä
Kesästä tuli kyllä nautittua. Ja koko kesän kruunasi meidän intiaani teemainen juhannus keskellä landea. 💕

1 hyväksytty opiskelupaikka
Rentouttavan kesän jälkeen alkoikin puhaltaa ihan uudet tuulet nimittäin pääsin opiskelemaan ja syksyllä alkoikin ammattikorkeakoulu. Muutama jakso kerkesi mennä jo ennen joulua ja olen kyllä tykännyt kovasti!


kaikki kesäkilot
Jos postauksen otsikkokin on, että mitä jäi käteen? Niin ensimmäinen mikä kysymyksestä tuli mieleen oli kesäkilot 😅 Mutta haitanneeko tuo? Näillä mennään ja ompahan tavoitteita sitten tälle vuodelle 😉

1 ensimmäinen vuosipäivä
Ihan ihka ensimmäistä vuosipäivää päästiin viettämään kesällä. Lähdettiin mökille rentoutumaan ja kaapattiin pari kuohuvaa mukaan. Bloginkin puolella pääsitte näkemään boyfriend tagin vuosipäivän kunniaksi :)

56 blogipostausta
  Ei mikään huippu suoritus, mutta enemmän silti kuin edellisen vuoden saldo 😁 Tänä vuonna haluan kyllä panostaa enemmän tähän blogiin ja toivottavasti postaussaldokin sitä myötä nousee!

runsaasti rakkautta ja ikimuistoisia hetkiä
Ennen kaikkea vuosi tuli vietettyä niin ystävien, perheen kuin oman rakkaani kanssa. Ja vuoteen mahtui myös monta ikimuistoista hetkeä 💖 Kaiken kaikkiaan koko vuosi oli kyllä hyvä, ja toivottavasti myös tänä vuosi 2017 jatkuisi samaan malliin :)


Kommentit

  1. Ihanalle vaikutti sun vuosi 2016! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se myös oli :) <3 toivottavasti tästä vuodesta tulee yhtä hyvä :)

      Poista

Lähetä kommentti

Form for the Contact Page