Heissan! Päivät on hurahtanut ihan super nopeasti! Ei uskoisi, että nyt mun lomaviikko on melkein ohi ja eletään jo lauantaissa. Pitää vissiin alkaa pikkuhiljaa kurkkimaan koulun sähköpostiin ja valmistautua taas arkeen ja uuteen jaksoon. En voi kun huokailla ja hämmästellä miten nopeesti tää syksy on mennyt. Oikeastaan niin nopeasti, ettei konettakaan ole tullut käynnistettyä viime aikoina kuin 2 kertaa, ja tää on toinen niistä. Kerran olen avannut bloggerin aikaisemmin, mutta en keksinyt näistä mun normaaleista ja tylsähköistä päivistä mitään sanottavaa. Varsinkaan kun ei jotenkaan tuntunut olevan mitään hehkuttamisen aiheita. Tuntui tökeröltä tulla listailemaan viikon positiivisia asioita, kun oikeasti on ihan kuoleman väsynyt rankasta viikosta ja paljon mielummin painaisi pään tyynyyn kuin tietokoneen powernappulaa. Mutta nyt, sain herätä omia aikojani ja hyvin nukkuneena tähän ainoaan vapaa päivään ja olo onkin kuin uudelleen syntyneellä. Mieli on virkeämpi ja ajatus kulkee paremmin, joten otetaampas uudellainen yritys tähän viime päivien kuulumisiin.
... Ihastuttaa, kun viiko sitten vietin syntymäpäivää ja Mikko oli leiponut täydellisen syntymäpäiväkakun joka odotti mua kotona aamuvuoron jälkeen. Vihastuttaa, kun ensimmäisen kerran synttäreillä oli semmoinen olo ettei haluaisi täyttää enää yhtään lisää vuosia.
... Ihastuttaa, kun rakennettiin superpehmoinen maja olohuoneen lattialle, jossa iltapuhteille käydessä ollaan katsottu elokuvia ja jääkiekkoa söpösti lusikassa. Vihastuttaa, kun olen nykyään koko ajan niin väsynyt, että eilenkin nukahdin kesken elokuvan.
... Ihastuttaa, kun lomaviikolla on päässyt tekemään myös aamuvuoroja ja näkemään enemmän ihania työkavereita. Vihastuttaa, kun lomaviikon takia myös töissä on kamala kiire ja eräs asiakas huusi minulle naamapunaisena ja sai mut loppujen lopuksi takahuoneessa purskahtamaan itkuun, ihan vain siksi ettei hän sattunut löytämään myyjää tarpeeksi nopeasti.
... Ihastuttaa, kun saatiin jo hääkutsu ensikesälle. Ja vielä mahtavampaa tästä tekee, kun Mikon yksi parhaista kavereista menee naimisiin mun yhden parhaimmista kavereista kanssa <3 Vihastuttaa, kun viikon verran ihmeteltiin tämän soon-to-be-morsiammen kanssa kun kutsua ei kuulu ja kaikki muut on saanut ne. Kerran kotimatkalla sanoin, että tekisi mieli kurkistaa naapurinpostilaatikkoon, kun siinä ei tällä hetkellä asu ketään. No rohkaistuttiin ja löydettiinkin siitä viereisestä laatikosta niin hääkutsu kuin molempien meidän laskuja, ja 2 muun ihmisen postia. Öööö, että miksi? Onkohan postipatella ollut huono päivä kun koko talon postit on pitänyt tunkea yhteen laatikkoon? :D
... Ihastuttaa, kun on vapaapäivä ja nyt iltapäivällä mulla on omaa-aikaa kun Mikko on omassa jääkiekkopelissään ja kerkeän perehtyä kunnolla blogijuttuihin. Vihastuttaa, kun ensi kuussa blogi täyttää vuoden ja haluaisin fiksailla mm. ulkoasua mutta en tiedä koska on taas aikaa istua koneella ja perehtyä koodailujen maailmaan.
... Ihastuttaa, kun on vapaapäivä ja nyt iltapäivällä mulla on omaa-aikaa kun Mikko on omassa jääkiekkopelissään ja kerkeän perehtyä kunnolla blogijuttuihin. Vihastuttaa, kun ensi kuussa blogi täyttää vuoden ja haluaisin fiksailla mm. ulkoasua mutta en tiedä koska on taas aikaa istua koneella ja perehtyä koodailujen maailmaan.
... Ihastuttaa, kun tällä viikolla satoi ensilumi, joka kesti maassa kaksi päivää. Heti koheni mieli kun oli niin kaunista ja valkoista. Vihastuttaa, kun lumisade vaihtui vesisateeksi ja eilenkin kastuin läpimäräksi kävellessäni bussiin.
... Ihastuttaa, kun tälle illalle on suunnitelmissa vain ihanaa yhteistä aikaa ja penkkiurheilua. Vihastuttaa, kun ei tiedä koska meillä on taas yhteinen vapaapäivä.
... Ihastuttaa, kun himottaisi leikata tukka taas lyhyeksi. Mutta vihastuttaa, kun ei tiedä uskaltaako kun pitkään yritin tätä kasvattaa :D
... Ihastuttaa, kaikki ihanat syysuutuudet ja inspistä olisi vaikka kuinka paljon pukeutumiseen. Vihastuttaa, kun keli on niin huono, että joka aamu vetää päälle vain jotain lämmintä ja mukavaa. Meikkaaminenkin on turhaa kun meikki menisi kumminkin suttuun tuolla vesisateessa.
Mitä piditte tän tyylisestä postauksesta? Menikö liian negistelyn puolelle vai oliko hyvä idea listata myös niitä vähän vihastuttaviakin juttuja? :)
Tosi kauniita kuvia ja nätti asu! Minä ainakin tykkään lukea tämäntyyppisiä postauksia! :)
VastaaPoistakiitos, kiva kuulla :) Mekko on itseasiassa äitiysmekko mutta rakastuin sen ihanaan syysväritykseen ja se oli silti pakko saada :D
PoistaIhan ensimmäisenä IHANAT kuvat, mua taas vähän vihastuttaa, etten ehtinyt tonne ruskaan pelleilemään :D Ja tiedätkös, musta tuntuu ihan samalta... Mä olen vaan istunut ja neulonut nyt tiistaista asti ja huomenna pitäis jo mennä töihin, niin mikä loma!? Tosi hauskoja ja ärsyttäviä juttuja oot listannut, etenkin tollaset asiakkaat sais laittaa jollekin käyttäytymiskurssille. Mua inhottaa suunnattomasti nämä "alempaa kastia"-periaatteella toimivat ihmiset, jotka luulevat saavansa kohdella asiakaspalvelijaa ihan miten tahtovat. Noh, karma kyllä piiskaa! Ja btw, mun mielestä on kyllä mahtavaa saada laittaa turvakledjua ja meikittömää pärstää tällaisella ilmalla. Mikä mahtava tekosyy, "noku tuol on tollanen ilma niin me kaikki näytetään tältä" ;) Ja vielä viimesenä; mulla on ihan sama tukkakriisi... Longbobi vaan kasvaa ja kasvaa mut en tiedä haluanko nyt ne pitkät vaiko takaisin lyhyemmäksi... :D Ensimmäisen maailman ongelmat!
VastaaPoistaTsemppiä hei ensviikkoon, me pystytään siihen! :)
Kiitos ihana! <3 syksy jäi kyllä kieltämättä aika lyhyeksi kun nyt ollaan jo ihan talvisissa tunnelmissa :D no mutta aina tulee ensi vuosi :D
PoistaJoo tommoset asiakkaat joutaisi kyllä todellakin jollekin käytöskurssille! Toivotaan, että karma korjaa! Ehkä tässä talven myötä saadaan myös inspiraatiota näihin meidän visaisiin pulmiin :) tsemppiä ja jaksamista myös sinne sun viikkoon! :)
Olipa kiva postaus ja joihinkin kohtiin pystyi kyllä täysin samaistumaan! :D Miustakin on tuntunut jotenkin tökeröltä kirjoitella viime aikoina arjestani, sillä siihen ei oikeasti kuulu mitään erikoista ja mainitsemisen arvoista.. Nyt kun töitä on itselläni vähemmän, päivät täyttyvät lähinnä ruokakaupassa käynnistä ja kodin siistinä pitämisestä, haha :D Voi ei, tuollaiset huutavat asiakkaat ovat kyllä kamalia! Tälle viikollehan on luvattu jälleen lumisateita ja pakkasta, joten jospa se lumi kestäisi nyt maassa hieman pidempään :) Ihania nämä kuvat, etenkin tuo missä heität noita lehtiä ilmaan ♥
VastaaPoistaEi oteta stressiä! Kirjoitellaan kun siltä tuntuu :) ja toi arki kuulostaa myös hyvinkin tutulta! :D
PoistaJa ihan oikeassa olit! Sieltä se talvi tulikin takaisin! :)
ihanat syyskuvat!!:)) ja muutenkin oli hauska idea tää postaus!
VastaaPoistaKiitos Saara! :)
Poista